Muista metsäveroilmoitus - Tilaa metsäveroilmoituksen täyttöpalvelu! Lue lisää

Nita Törmänen metsäasiantuntijaksi Mhy Metsä-Lapille Sallaan

metsa-lappi

Nita Törmänen on nimitetty Metsänhoitoyhdistys Metsä-Lapin metsäasiantuntijaksi Sallaan 12.1.2026 alkaen. Hän vastaa metsänomistajien neuvonnasta sekä metsäomaisuuden hoidon palveluista ja paikallisesta edunvalvonnasta toimialueellaan Sallan kirkonkylältä pohjoiseen aina Savukosken itäosiin saakka.

Nita Törmänen on valmistumassa metsätalousinsinööriksi Lapin ammattikorkeakoulusta vuodenvaihteessa. Aikaisemmalta koulutukseltaan hän on maanmittaus- ja rakennusinsinööri (AMK), ja hän on toiminut maanrakennusalan sekä luonnonvara-alan mittaus- ja työnjohtotehtävissä.

Veri veti metsäalalle ja Sallaan

Nita Törmänen on kotoisin Sallasta. Metsässä liikkuminen on hänelle tuttua lapsesta saakka, ja kiinnostus metsäalalle on ollut hänellä jo pidempään. Törmäsen harrastuksiini kuuluu metsästys, patikointi ja hiihtäminen. Lisäksi hän maalaa pääsääntöisesti metsäaiheisia tauluja.

"Lähdin opiskelemaan lukiosta päästyäni rakennusinsinööriksi, mutta valmistuessani ei sillä alalla juurikaan ollut Lapissa töitä. Seuraavana vuonna pääsin kesäksi GTK:lle turvetutkimusapulaiseksi. Opiskelin kartoittajaksi ja pääsin töihin Ouluun, mutta edelleen huomasin haaveilevani töistä Lapissa", kertoo Törmänen työuransa alkuvaiheista.

Nita Törmäsen harrastuksiin kuuluu metsästys, patikointi, hiihtäminen ja metsäaiheisten taulujen maalaaminen. Kuva: Nita Törmäsen kotialbumi.

Myöhemmin Törmänen on työskennellyt Destialla mittaustyönjohtajana eri puolilla Lappia. Työn ohessa hän on kouluttautunut sekä maanmittausinsinööriksi että metsätalousinsinööriksi Lapin ammattikorkeakoulussa.

Nita Törmänen tulee palvelemaan metsänomistajia alueella ja tehtävissä, joita tällä hetkellä hoitaa metsäasiantuntija Jouni Virkkula. Virkkula siirtyy myöhemmin keväällä 2026 eläkkeelle metsänhoitoyhdistyksestä 40-vuotisen työuran jälkeen.

Mhy Metsä-Lappi muodostui, kun viisi metsänhoitoyhdistystä liittyi yhteen vuoden 2024 alussa. Yhdistyksellä on noin 6 200 jäsentä ja heitä palvelee metsäomaisuuden hoidossa 27 toimihenkilöä seitsemällä toimipisteellä. Mhy Metsä-Lapin toimialue kattaa Kittilän, Kemijärven, Pelkosenniemen, Rovaniemen, Sallan, Savukosken ja Sodankylän kunnat.

Lisätiedot

Annakaisa Heikkonen, johtaja, Mhy Metsä-Lappi

p. 050 431 4498

Ajankohtaista

  1. Puheenjohtajan terveiset uuteen vuoteen

    Puheenjohtajan terveiset uuteen vuoteen

    Metsä-Lappi

    Vuosi on vaihtunut Lapissa pitkissä paukkupakkasissa, mutta valoa ja uutta kasvukautta kohti mennään.

    Lue lisää
  2. Janne Viitapuro operaatioasiantuntijaksi Pelkosenniemelle

    Janne Viitapuro operaatioasiantuntijaksi Pelkosenniemelle

    Metsä-Lappi

    Janne Viitapuro on nimitetty Metsänhoitoyhdistys Metsä-Lapin metsänhoidon operaatioasiantuntijaksi 5.1.2026 alkaen. Viitapuro vastaa metsänhoidon hankkeiden toteutuksesta koko metsänhoitoyhdistyksen toimialueella.

  3. Pelkosenniemeläiselle metsäasiantuntija Marko Ahoselle ”Työyhteisön hyvä tyyppi” -stipendi

    Pelkosenniemeläiselle metsäasiantuntija Marko Ahoselle ”Työyhteisön hyvä tyyppi” -stipendi

    Metsä-Lappi

    Metsänhoitoyhdistys Metsä-Lapin pelkosenniemeläiselle metsäasiantuntija Marko Ahoselle on myönnetty Metsämiesten Säätiön ”Työyhteisön hyvä tyyppi” -stipendi.

2026 © Metsänhoitoyhdistykset

Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot pätevät.