Puukaupan suurin harha: miksi tukin hintaa tuijottava metsänomistaja häviää
kymenlaakso
Puukaupassa korkein tukin hinta ei automaattisesti tarkoita parasta tiliä. Kun puut kaadetaan, rungot katkotaan eri puutavaralajeiksi. Näitä ovat esimerkiksi tukki, kuitu, pikkutukki, parru, pylväs, sorvi ja laho.
Ostaja määrittelee sopimuksessa puutavaralajien mitta- ja laatuvaatimukset, mutta ratkaiseva asia jää usein vähemmälle huomiolle: ostaja päättää itse, kuinka paljon tukkia rungosta katkotaan.
Miksi katkonnalla on väliä?
Eri ostajilla on erilaiset tarpeet. Yksi tarvitsee pitkää tukkia rakentamiseen, toinen lyhyempää tavaraa vientiin. Tämä vaikuttaa suoraan siihen, kuinka suuri osa rungosta päätyy arvokkaaksi tukiksi ja mikä kuitupuuksi.
Ostajien välillä voi olla jopa yli 10 prosentin ero tukin osuudessa samasta leimikosta. Käytännössä tämä tarkoittaa helposti satojen tai jopa tuhansien eurojen eroa metsänomistajalle. Vaikka mitta- ja laatuvaatimukset näyttäisivät paperilla samoilta, erot voivat olla merkittäviä jopa leimikkokohtaisesti.
Tietoon perustuva päätös
Koska katkonnan ennustaminen on vaikeaa, metsänhoitoyhdistykset keräävät tietoa toteutuneista puukaupoista. Kun ostajien puutavaralajien katkonnan historiatieto yhdistetään tarjottuihin hintoihin, saadaan erittäin tarkka arvio siitä, kuka on paras ostaja juuri kyseiseen puukauppaan.
Siksi leimikkoa ei kannata myydä parhaan tukin hinnan perusteella, vaan tarkastella kokonaisuutta. Metsänhoitoyhdistysten keräämä niin sanottu katkontapankki on metsänomistajan turva puukaupassa.
Kilpailuttaminen kannattaa aina
Vaikka metsänomistaja olisi puukaupan rautainen ammattilainen, vähintään kahden kilpailevan tarjouksen pyytäminen on aina järkevää. Mitä arvokkaampi leimikko, sitä tärkeämpää kilpailuttaminen on.
Hintatilastojen keskihinta kertoo vain alueen keskimääräisen tason – ei sitä, kuka maksaa parhaiten. Tarjouksia vertaillessa on huomioitava myös lisäerät, kuten kantokäsittely ja hakkuutähteet. Valtuuttamalla metsänhoitoyhdistyksen kilpailuttamaan puukaupan metsänomistaja saa käyttöönsä parhaan mahdollisen tiedon ostajien todellisesta katkonnasta.
Jos kuitenkin halutaan puhua keskimääräisistä luvuista, vuonna 2025 Kymenlaakson Metsänhoitoyhdistyksen alueella valtakirjalla ja katkontapankin avulla kilpailutettujen, kaikenkokoisten leimikoiden ostotarjousten välinen ero oli keskimäärin 4500 euroa parhaan ja heikoimman tarjouksen välillä.
Muista tämä: kokonaisuus ratkaisee – ei pelkkä puukauppatarjoukseen merkitty tukin määrä.
Joni Hinkkuri
Metsäasiantuntija, luonnonhoidon asiantuntija
Mhy Kymenlaakson metsäasiantuntija ja ylpeä metsänomistaja
Liittyvät bloggaukset
Etämetsänomistajana metsänhoitoa merten takaa
Kymenlaakso
Mhy Kymenlaakson pitkäaikainen jäsen Timo Lintunen hoitaa Kymenlaaksossa sijaitsevia metsätilojaan sujuvasti merten takaa Yhdysvalloista käsin. Lintunen asuu Yhdysvalloissa yli 7 000 kilometrin päässä metsätiloistaan, mutta yhdessä Metsänhoitoyhdistys Kymenlaakson metsäasiantuntijoiden kanssa metsänhoito sujuu pitkästä etäisyydestä huolimatta.
Metsäveroilmoitus ja kadonneiden kuittien metsästys
Joni Hinkkuri
Kymenlaakso
Taas se aika vuodesta on täällä: metsänomistajan veroilmoituksen määräpäivä lähestyy. Kuten moni muukin, huomaan siirtäväni aloitusta päivä päivältä eteenpäin. Haastavinta ei ole itse numeroiden syöttäminen, vaan se ikuinen kysymys: minne ihmeeseen olen kaikki kuitit tallentanut?
Kun hakkuuaikomus tyssää luontokohteeseen - esimerkki edunvalvonnan tärkeydestä
Jouni Väkevä
Kymenlaakso
Tämä on kertomus eteläisestä Kymenlaaksosta, jossa kaavamerkinnät pysäyttivät uudistuskypsän kuusikon hakkuun suunnittelun. Yleiskaavan merkintänä kohteella oli lyhenne MM eli ”maisemallisesti arvokas metsäalue”. Lisäksi kohde oli osa ”luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeään aluetta”. LUO-merkinnän perusteena oli ”lepakoiden tärkeä ruokailualue tai siirtymäreitti”. Lisäksi kaavassa vaadittiin hakkuulle maisematyölupaa.
